
Finnair luottaa toimintavarmuuteen ja kestävään pesulapalveluun
Kun Finnair kilpailutti pesulapalvelunsa, valintaan vaikuttivat ennen kaikkea toimintavarmuus, kapasiteetti, kustannustehokkuus sekä logistisesti ihanteellinen sijainti. Näistä syistä Finnair valitsi pesulakumppanikseen Rusanen Groupin.
Yhteistyö lentoon syksyllä 2024
Yhteistyö käynnistyi syys-lokakuun vaihteessa 2024, ja nyt se toimii sujuvasti noin 200 rullakon viikkovauhdilla. Rusanen Groupin Keravan suurpesula huolehtii viikoittain kymmenistä tuhansista Finnairin matkustaja- ja tarjoilutekstiileistä – matkahuovista, tyynyliinoista, pöytäliinoista ja servieteistä.
”Vuoden 2022 aikana kilpailutimme kaikki ulkopuoliset palvelut, mukaan lukien pesulapalvelut. Tärkein kriteeri valinnoille kaikissa toiminnoissamme on aina matkustajien palveleminen ja heidän matka-aikansa viihtyvyyden varmistaminen. Rusanen Groupin pesulan valintaan päädyttiin toimintavarmuuden, kapasiteetin ja kustannustehokkuuden ansiosta. Lisäksi Keravan yksikön sijainti on meille logistisesti ihanteellinen,” kertoo Finnair Oyj:n logistiikkapäällikkö Merja Kiiveri.
9 miljoonaa kiloa vastuullista puhtautta vuodessa
Keravan suurpesula on yksi Suomen moderneimmista ja kapasiteetiltaan tehokkaimmista. Se pystyy käsittelemään jopa 9 miljoonaa kiloa pyykkiä vuodessa, ja pesulinjat pyörittävät yhteensä 2000 kiloa tekstiilejä tunnissa. Tämä tekee Rusanen Groupista vahvan ja vastuullisen kumppanin myös suurten toimijoiden tarpeisiin.
”Finnairin vaatimukset ja meidän toimintaperiaatteemme kohtaavat erinomaisesti. Asiakastyytyväisyys ohjaa kaikkea tekemistämme. Puhdas tekstiili ei ole vain hygieniaa – se on osa matkustajan kokemusta. Sanotaan, että puhtaus on puoli ruokaa. Puhtaus on myös iso osa matkustajan lentomatkan kokemusta ja elämystä,” toteaa Rusanen Groupin toimitusjohtaja Jori Rusanen.
Kotimainen, tehokas ja vastuullinen
Rusanen Group puhdistaa Finnairin tekstiilit kotimaassa taloudellisesti ja ympäristöä kunnioittaen. Vastuullinen toimintamalli, korkea laatu ja joustava palvelu ovat pesulapalvelun keskiössä jatkuvasti – myös silloin, kun matkustajien viihtyvyys on pelissä.

Palaa takaisin ajankohtaisiin artikkeleihin